Kuvataiteilijan esittely

Kuvataiteilija

Olen Tampereella asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Valmistuin 1995 Lahden Taideinstituutista taidemaalariksi, jonka jälkeen olen toiminut kuvataitelijana ja pitänyt lukuisia näyttelyitä niin kotimaassa, kuin ympäri maailmaa.

Kuvamaailmani on saanut vaikutteita matkoiltani Intiaan ja muihin inspiroiviin kohteisiin vuosien varrella. Matkoillani olen kokenut niin pyörremyrskyn kuin köyhyydessä elävien ihmisten sydämellisyyden. Jokaisella ihmisellä on tarina, jonka kuuleminen vaatii välillä heittäytymistä ja uskallusta asettua toisen ihmisen asemaan.

Matkoillani olen imenyt itseeni värien koko kirjon. Intian slummeissa olen nähnyt, miten ihmiset tulevat toimeen kovin vähällä, värit he kuitenkin ovat ottaneet osaksi elämäänsä, niiden moninaisuus suorastaan pökerryttää länsimaalaisen matkaajan. Kierrättäminen ja siihen liittyvät oivallukset riemastuttavat minua yhä uudelleen, ihminen on suunnattoman kekseliäs, kun tarve niin vaatii.

Vuosien aikana olen käyttänyt paljon pöytäliinoja, pitsejä, lakanoita, vaatteita sekä muita kierrätysmateriaaleja. Kehitän ajatusta koko ajan eteenpäin ja siitä inspiroidun siitä yhä uudelleen. Potentiaali ja mahdollisuus on jokaisen löydettävissä, hyvin erikoisistakin paikoista ja tilanteista.

Ota yhteyttä

Nonna-Nina Mäki 044 071 0606 nonnaninamaki@gmail.com Y-tunnus 3011911-7